Description:Ensimmäinen suomeksi julkaistu teos, jossa maanis-depressiivisyydestä kärsivät kertovat sairaudestaan, sen vaikutuksista, hoidosta ja omasta selviytymisestään.Ihmisen mieli on mysteeri, jota on vaikea ymmärtää. Mielialan vaihtelut hämmentävät ja saavat ihmisen joskus toimimaan itsellekin arvaamattomasti. Suomessa jopa kolme prosenttia väestöstä eli 150 000 henkilöä kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, maanis-depressiivisyydestä. Leena Vähäkylä on haastatellut kirjaansa varten ihmisiä, joiden mieliala vaihtelee masennuksesta maanisuuteen. Sairastunut saattaa masennuskausinaan olla jopa itsemurhavaarassa, kun taas manian aikana mieliala voi nousta pilviin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on erityisesti lahjakkaiden ja taiteellisten ihmisten taakka. Kertomukset koskettavat ja auttavat ymmärtämään maanis-depressiivisyyttä sekä hyväksymään sen sairaudeksi sairauksien joukossa. Leena Vähäkylä on helsinkiläinen tiedottaja ja Mielenterveysyhdistys Helmin aktiivinen jäsen.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Mieli keinussa: tarinoita masennuksesta ja maniasta. To get started finding Mieli keinussa: tarinoita masennuksesta ja maniasta, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
192
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
Kirjapaja
Release
2004
ISBN
951607099X
Mieli keinussa: tarinoita masennuksesta ja maniasta
Description: Ensimmäinen suomeksi julkaistu teos, jossa maanis-depressiivisyydestä kärsivät kertovat sairaudestaan, sen vaikutuksista, hoidosta ja omasta selviytymisestään.Ihmisen mieli on mysteeri, jota on vaikea ymmärtää. Mielialan vaihtelut hämmentävät ja saavat ihmisen joskus toimimaan itsellekin arvaamattomasti. Suomessa jopa kolme prosenttia väestöstä eli 150 000 henkilöä kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, maanis-depressiivisyydestä. Leena Vähäkylä on haastatellut kirjaansa varten ihmisiä, joiden mieliala vaihtelee masennuksesta maanisuuteen. Sairastunut saattaa masennuskausinaan olla jopa itsemurhavaarassa, kun taas manian aikana mieliala voi nousta pilviin. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on erityisesti lahjakkaiden ja taiteellisten ihmisten taakka. Kertomukset koskettavat ja auttavat ymmärtämään maanis-depressiivisyyttä sekä hyväksymään sen sairaudeksi sairauksien joukossa. Leena Vähäkylä on helsinkiläinen tiedottaja ja Mielenterveysyhdistys Helmin aktiivinen jäsen.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Mieli keinussa: tarinoita masennuksesta ja maniasta. To get started finding Mieli keinussa: tarinoita masennuksesta ja maniasta, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.