Description:Suuri osa psyykkisistä sairauksista paranee. Masennuksen saanut ei välttämättä sairastu uudelleen, ahdistus voi loppua, kun aiheuttajasta päästään eroon, ja syömishäiriöstä voi parantua oikealla hoidolla. Vakavimmissa sairauksissa oireet valitettavasti yleensä uusiutuvat, ja pahimmillaan lääkkeetkin vain pahentavat oireita. Miksi mieli sitten sairastuu, ja mitä mielen terveyden vaalimiseksi voidaan tehdä?Sairastunut mieli kuvaa yleisimpiä psyykkisiä sairauksia, niiden aiheuttajia, oireita ja hoitokeinoja. Se nostaa esiin ongelmia, joiden kanssa sairastuneet joutuvat kamppailemaan. Hyvää hoitoa voi edelleen olla hankala saada, ja sairauteen liittyy vaikeiden oireiden lisäksi usein häpeää.Teoksessa ääneen pääsevät sairastuneet ja heidän omaisensa. Haastatteluissa kuntoutujat kertovat sairautensa syistä, saamastaan hoidosta ja elämästään oireiden kanssa. Omaiset kuvaavat sairauden sävyttämää arkea, huolta ja syyllisyyttä, toivoa ja rakkautta.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Sairastunut mieli : kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä. To get started finding Sairastunut mieli : kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.
Pages
296
Format
PDF, EPUB & Kindle Edition
Publisher
Gaudeamus
Release
2021
ISBN
9523451464
Sairastunut mieli : kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä
Description: Suuri osa psyykkisistä sairauksista paranee. Masennuksen saanut ei välttämättä sairastu uudelleen, ahdistus voi loppua, kun aiheuttajasta päästään eroon, ja syömishäiriöstä voi parantua oikealla hoidolla. Vakavimmissa sairauksissa oireet valitettavasti yleensä uusiutuvat, ja pahimmillaan lääkkeetkin vain pahentavat oireita. Miksi mieli sitten sairastuu, ja mitä mielen terveyden vaalimiseksi voidaan tehdä?Sairastunut mieli kuvaa yleisimpiä psyykkisiä sairauksia, niiden aiheuttajia, oireita ja hoitokeinoja. Se nostaa esiin ongelmia, joiden kanssa sairastuneet joutuvat kamppailemaan. Hyvää hoitoa voi edelleen olla hankala saada, ja sairauteen liittyy vaikeiden oireiden lisäksi usein häpeää.Teoksessa ääneen pääsevät sairastuneet ja heidän omaisensa. Haastatteluissa kuntoutujat kertovat sairautensa syistä, saamastaan hoidosta ja elämästään oireiden kanssa. Omaiset kuvaavat sairauden sävyttämää arkea, huolta ja syyllisyyttä, toivoa ja rakkautta.We have made it easy for you to find a PDF Ebooks without any digging. And by having access to our ebooks online or by storing it on your computer, you have convenient answers with Sairastunut mieli : kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä. To get started finding Sairastunut mieli : kuinka sen kanssa voi elää ja selviytyä, you are right to find our website which has a comprehensive collection of manuals listed. Our library is the biggest of these that have literally hundreds of thousands of different products represented.